Sannan filosofiset pohdinnat

Sanna Jylänki huilu

Sannan filosofiset pohdinnat Aloitin eilen uudet video eli vloggaus sekä podcast sarjat, joissa puhelen erilaisista elämän asioista sydämestäni pulputtaen. Voit kuunnella Podcasteina täältä: Sanna Jylänki Redesan Oy · Sannan filosofiset ajatukset Ja videoina eli vlogeina täältä:

Valintoja vaikuttamisen kanavissa

Valintoja vaikuttamisen kanavissa Minulle avoimuus, yhdessä tekeminen ja vaikuttaminen erilaisissa tehtävissä, ovat aina olleet tärkeitä asioita. Liike NYT:n lisäksi olen päässyt vaikuttamaan kansalaisten ja yrittäjien eduksi mm. Keski-Suomen Osuuspankin edustajistossa keväästä 2020 lähtien, jolloin nousin varasijalta varsinaiseksi jäseneksi. Tässä tärkeäksi kokemassani työssä haluan olla mukana jatkossakin. Liike NYT:n puoluehallitus on linjannut, ettei Liike Nyt hyväksy puolueen jäsenen ehdokkuutta OP-edustajiston vaaleissa.  Olen asiaa […]

Pari sanaa yrittämisestä

Pari sanaa yrittämisestä Pari ajatusta viikonlopuksi. Olen toiminut yrittäjänä tähän mennessä 15 vuotta, eikä aina ole ollut helppoa kuin heinän teko, mutta aina on noustu uudelleen yrittämään. Periksi en ole antanut. Vaikeimmankin jakson jälkeen minut ajaa jalkeille tahto auttaa muita yrittäjiä luomaan yhdessä heidän menestystarinaansa, jotta he voivat olla vapaita, saada elantonsa sekä elää unelmaansa […]

Kuntavaaliehdokas Jyväskylä 2021

Kuntavaaliehdokas Jyväskylä 2021 Pitkällisen harkinnan jälkeen tein päätöksen lähteä takaisin myös kuntavaalikentille muutaman vuoden tauon jälkeen. Lue lisää vaikuttaminen sivuilta, missä kaikessa olen mukana nyt ja missä olen ollut mukana keräämässä kokemusta.Arvoni ovat edelleen samoja, kuin aiempina vuosina: yrittäjyys ja yrittäjämäinen ajattelutapa edellä ja kulttuuri, etenkin teatteri ja musiikki ovat nousseet erittäin vahvoiksi rinnalle.

Paluu politiikkaan

Kirjoitan muutaman rivin politiikasta, jonka pariin palasin alkuvuodesta 2020 LiikeNyt perustamiseen liittyen ja kesäkuussa LiikeNyt Jyväskylän yhdistyksen perustamisessa. Minut valittiin tuonne varapuheenjohtajaksi. Tänään 12.12.2020 minut on ehdotettu ja valittu ensimmäiseksi LiikeNyt puolevaltuuston puheenjohtajaksi. Kiitos luottamuksesta. Tärkeinpiä asioita minulle ovat edelleen kulttuuri sekä yrittäjyys. Yhdessä tehden! Haluan että lastemme sekä lasten lastemme Suomi on hyvä ja […]

Alpertin terveiset katsojille Hilman päivät -esityksestä

Kesällä 2018 esitin Hilman päivät -kesäteatteriesityksessä mm. autonkuljettaja Alpertia, joka tässä lähettää terveisiä ennen viimeisiä esityksiä. Tässä myös muita videoita kesän näytöksiin liittyen: Esitin Hilman päivissä myös sisäkkö Ainoa. Tässä hänen tortunteko-ohjeensa.

Mikä naurattaa yrittäjyydessä?

Millaisille asioille saa nauraa yrittäjyydessä? Oletko sinä yrittäjä, joka ei halua näkyä missään. Käytät pieniä fontteja ja piilotat mainoksesi. Ajat autosi, missä on yrityksesi teippaukset, aina mahdollisimman näkymättömään paikkaan parkkipaikalla? Onko sinusta kauheaa, kun jotkut on esillä somessa ja varsinkin jos he nauravat ja höpöttävät? Sehän on aivan kauheaa, jos on esillä, jos on yrittäjä. […]

Virginia-Marjatta Pönkänen-Korhonen Mutikainen-Cswaahnczs esittäytyy

Yksi uusimmista hahmoistani on Virginia-Marjatta,  liikkeenjohdon konsulentti. Hän esittäytyy tällä videolla, mikä oli myös vuoden 2017 joulukalenterin luukku 15. Virginia-Marjatta on laittanut juhlan kunniaksi meikkiä (itse tehnyt) ja muistaa mainita, että ei itse aio ostaa mitään palveluja tai markkinoida. Sen sijaan hän itse laskuttaa isot summat omista palveluistaan, 235 euroa/tunti.

Erkki Eräjorma esittäytyy

Kasari takatukka viiksivallu Erkki Eräjorma on yksi uusimmista hahmoistani. Tässä Erkki lähettelee terveiset ripulipaskalta. Hygienia ei ole hänen vahvin puolensa.